Happy Halloween!

 - Silmät kutsuu lähemmäs,

hymy huulilla on tappajan hymy,

se ei anna armoa,

se tahtoo tuhota.

Repiä sielusi irti,

Juokse,juokse, se saavuttaa.

Henkesi salpaantuu,

kylmä ote valtaa sinut,

Kuolema, sano hyvästit, sano hyvästit.

Kylmyys katoaa ja valo näkyy tunnelin päässä

Juokse,juokse, valoa kohti. 

Rakkaus hehkuu valosta,

syöksyt valoon. 

Pelastuit. -

Hyvää halloweenia kaikille ;3

~

~

~ 

Bye bye ;3

- Salla -

Waking the demon

Huomenta (: 

Suosittelen vaan nyt kaikille sillee että älkää ikinä laittako nukkumaan kahdentoista aikoihin koulupäivänä ja herätkö kuudelta. + siihen vielä että kissa tulee maukumaan ulos neljän aikaan ettekä saa unta puoleentuntiin (: Hyvää koulupäivän alkua mullekki vaan xp

Waking the demon -

Silmäni räjähtävät auki kun kuuleen saaliin kävelevän metsässä. On keskiviikko yö ja kuu paistaa ja valaisee pimeässä kulkijoiden tien. Tähdistä ei ole vielä minkäänlaista havaintoa. Ovatkohan ne kadonneet? Metsän uumenista kuuluu tyttöjen kikatusta ja miesten kerskailua. Kallistelen päätäni puolelta toiselle ja luon mielipuolisen hymyn huulilleni. Ne lähestyvät. Veri virtaa niiden suonissa ja sydän sykkii ontossa rintakehässä. Ei niillä ole tunteita. Ne vain luulevat niin. Pakotan käteni avautumaan nyrkistä ja vetaisen ruskeita hiuksia pois kasvojeni tieltä. Ne lähestyvät. Voin näyttää ehkä tavalliselta lukiolais tytöltä, mutta sitä en ole. Ruskeat maantienväriset hiukset ja sinertävät silmät. Tummameikkivoide peittää vaaleat kasvoni. Tällä hetkellä vain puolet kasvoistani. Käytin tummaa meikkivoidetta vain siksi ettei minua pidettäisi outono vampyyrinä. Niin kumminkin kävi. Oksa katkeaa läheltä ja se saa minut havahtumaan muistelmistani. En ole koulussa. Olen metsässä keskellä ei mitään ja vaanin saalistani. "Tuolla. Tuolla se järvi on!" Kuulen miehen äänen ja tytöt alkavat kiljua onnesta ja vaatekappaleita alkaa lentelemään maahan. Alastonuinnille siis. Hymy leviää huulilleni ja nuolaisen huuliani. "Menkää te edeltä mä jään kuselle." Yksi miehistä huikkaa jolloin käännän katseeni tuohon. Mies oli erittäin lihaksinen ja vaaleathiukset ylettyivät melkein olkapäihin asti. Kallistan hiukan päätäni ja lähden kyyryssä kohti miestä joka kääntää selkänsä minulle. Hymyilen hiukan ja jään miehen taakse seisomaan. Mitä mä teen? Annan niiden elää pelossa vai tapanko kaikki yhdellä kerralla. Mutristan huuliani hiukan ja isken kynteni vaaleanmiehen selkään. Sen suusta ei tule ääntäkään. Se vaan kaatuu maahan. Tuijotan miestä hiljaisesti ja vilkaisen kynsiäni mutta niissä ei näy verta. Mitä hemmettiä? Käännyn katsomaan järvelle päin, mutta siellä ei näy ketään. Mitä tää on? Suljen silmäni ja isken kynnet ranteestani läpi. 

Säpsähdän hereille painajaisestani ja alan etsiä kädelläni valokatkasinta. Pian valot värähtävät päälle ja saan itseni rauhoiteltua. Sama painajainen. Sama se mielipuolinen tunne. Se mielipuolinen olento. Kosketan kädelläni kurkkuani ja irvistän. Ehkä lasi lämmintämaitoa saa minut rauhoittumaan. En edelleenkään uskalla avata silmiäni vaikka tiedän että se oli vain painajainen. Lasken hitaasti kymmeneen ja hengittelen rauhallisesti. "Se oli vain unta." Kuiskaan viimeisen kerran ja avaan silmäni.

Verinen seinä, verinen matto, veriset verhot, veriset huonekalut..

Lattialla makaa kolmen tytön ruumiit. Pöydällä on pilkottuna kolmen miehen ruumiit. Vaaleahiuksisen pojan pää on sylissäni. En saa sanoja ulos suustani.En pysty ajattelemaan. Se valtaa minut taas.

- Salla - 

Pitäähän sitä välillä koittaa tätä käsisuun edessä tyyliä (;

Painajaiseen ikuiseen

 "Äiti, äiti! Joku mies varastaa meidän roskiksen! Se tunkee sitä johonki vihreään ja tosi isoon autoon!" huudan punatukkaiselle äidilleni. Naisen kasvoille leviää pienehkö hymy ja sen perässä hänen suustaan kuuluu heleä naurahdus.

 "Kuule kultaseni, se on roskakuski, joka sitä roskista vie. Se tyhjentää roskiksen roska-autoon ja palauttaa meidän roskiksen paikalleen", äiti selittää huvittuneena. Kurtistan kulmiani ja vien alahuuleni mutruun.

 "Mutta.. mutta minne se vie ne roskat?" kysyn ihmeissäni ja tapitan äitiäni sinisillä silmilläni.

 "Kaatopaikalle", äiti vastaa ja hymyilee mulle edelleen. Äiti jaksaa aina hymyillä mulle. Aina se jaksaa selittää mulle asioita ja rohkaista mua. Aina se on mun tukena. Nyökkään terävästi ja juoksen takaisin pihalle aukinaisesta takaovesta. Vihreä ruohikko kutittaa jalkapohjiani, kun juoksen sillä avojaloin. Naurahdan hiljaisena ja tuijotan eteeni, jotta näen minne juoksen. Äiti on opettanut, että aina, kun juoksen, pitää katsoa minne juoksen etten törmää mihinkään. Pysähdyn, kun kuulen auton parkkeeraavan meidän pihalle. Juoksen auton luokse, josta astuu ulos isi.

 "Isi, ota syliin!" huudan innoissani isille. Isi tervehtii mua hymyillen ja nappaa syliin.

 "Lähetäänkö käymään mummulassa?" isi kysyy ja mä hymyilen aurinkoisesti, samalla kun nyökkään.

 "Käydään ensin sisällä", isi toteaa ja lähtee kävelemään sisälle minä sylissään. Ihan tyhmää, kun isillä on näin kesällä töitä.

 Istun pelkääjän paikalla. Oon jo tarpeeksi iso istumaan tässä. Vilkaisen isääni, joka katsahtaa muhun ja hymyilee leveästi. Isi laittaa musiikkia hieman isommalle ja keskittyy sitten ajamiseen. Siirrän itsekin katseeni tiehen ja mutristan huuliani. Ihan ku tiessä olis isoja lätäköitä. Ne näyttää hassuilta. Kysyn isiltä, miksi siinä on lätäköitä, mutta isi kertoo että ne ovat varjoja. Isi jää selittämään mulle kaikenlaista muuta ja mä kuuntelen mielissäni. Käännymme moottoritielle, jonka vuoksi isi kiihdyttää vauhtia sataseen. Hymy ei ole pyyhkiytynyt kasvoiltani.

 "Saanko soittaa mummille, että me ollaan tulossa sinne?" kysyn isiltä ja saan vastaukseksi nyökkäyksen. Isi laittaa mummin puhelinnumeron puhelimeensa ja mä saan painaa vihreää luuria.

 "Hei, Tero", mummi vastaa puhelimeen iloisesti.

 "Ei ku minä soitan täältä", sanon mummille. Tulee hetken hiljaisuus ja kuulen vaimean naurahduksen.

 "Ai, Henkkako sieltä soittelee. Terve, mummi täällä", mummi sanoo mulle.

 "Tiedän. Minä ja isi ollaan tulossa sinne, nii tuota.. Voitko sää laittaa mehut tulemaan? Ei ku kahvit siis", sanon ja naurahdan hiljaisesti, kuten mummikin tekee.

 "Totta kai minä laitan kahvit tippumaan. Kauanko teillä menee vielä matkassa?" mummi kysyy ja kysyn sen kysymyksen sitten isiltä. Isi miettii hetken ja vastaa sitten mulle. Toistan vastauksen mummille: "Isi sano, että kymmenisen minuuttia. Se kuulemma voi kattoa sitä teiän tietsikkaa samalla."

 "Selvä. Oliko vielä muuta?" mummi kysäisee multa, mutta mä pudistan päätäni pienesti.

 "Henkka, mummi ei näe sun pään pudistusta", isi naurahtaa mun vierellä.

 "Ei mulla kai mi-", kerkeän sanoa, kun multa lentää puhelin kädestä. Luja isku osuu auton oikeaan kulmaan. Meidän auto lentää taaksepäin ja osuu katto edellä maahan. Irtoan turvavyöstä ja lyön pääni kattoon. Auto liukuu vähän matkaa, kunnes alkaa putoamaan jotain mäkeä pitkin. Auto pyörii ympyrää ja isi huutaa jotain, mutta en kuule metelin keskeltä mitään. Huudan pelosta sekä kivusta ja koitan saada jostain otetta. Molemmista käsistäni kuuluu rasahdus ja maistan veren suussani. Lyön pääni monta kertaa ja tunnen silmissäni sumenevan. Lennän ikkunan läpi. Auto menee päältäni ja jatkaa vielä matkaa, mutta pysähtyy pian. Koitan nielaista, mutta en onnistu siinä. Se sattuu liikaa. Kaikki sattuu liikaa. Hengittäminen sattuu. Itkeminen sattuu. Jokainen pieninkin liike sattuu. Kuulen isäni huutoja kauempaa, hän yrittää luultavasti päästä luokseni. Jotkut ihmiset tulevat luoksemme ja soittavat apua. Suljen silmäni siltä kirkkaalta valolta ja koitan pysyä hengissä. Makaan verisenä maassa. Tunnen veren valuvan ohimoani, käsiäni, rintakehääni, jalkojani, joka paikkaa vasten. Kuulen vaimeita huutoja, en yhtään tiedä missä ne ihmiset ovat. Tiedän vain, että muhun sattuu ihan liikaa. Tiedän, että en tule säilymään hengissä. Hengitykseni muuttuu koko ajan vaivalloisemmaksi ja pian se loppuu kokonaan. Sydämeni koittaa pumpata vielä. Se koittaa pitää epätoivoisesti mut elossa. Se yrittää pitää mut tässä maailmassa. Jaloistani ja käsistäni lähtee tunto. Sitten lähtee koko kehosta. En tunne enää mitään. Sydämeni lyö viimeisen kerran ja sammuu sitten. Olen nyt taivaalla, tähti muiden joukossa.

- Kata

Esittely & Jeff the killer

Hei
 Tyttöystävän kanssa päätettiin tehdä blogi yhdessä ja kun me kummatkin tykätään kirjottaa kamalasti niin tässä blogiassa tulee olemaan suurimmaksi osaksi kauhutarinoita tai joitain muita tarinoita. Saa nyt nähä mitä keksitään. Kirjotusten lopuksi kyllä tungetaan oma nimi siihen. Ollaan 15- ja 16-vuotiaita tyttöjä.

Kata ;3

Salla

Go to sleep

Virne karkaa huulilleni ja tökkään Emppua kylkeen. "Katso nyt tätäkin kuvaa. Toi on niin feikki että ei jumalauta." Sanon ja käytän kieltä ulkona suustani. Emppu värähtää ja kääntää katseensa pois tietokoneen ruudusta. "Am, mä en halua nähdä kuvia Jeff the killeristä!" Emppu huutaa ja odottaa että mä suljen tietokoneen tai sitten vain kadotan kuvan siitä. "Se ei oo oikea! Kato nyt!" Sanon ja nostan läppärin käsiini ja vien se Empun kasvojen eteen mutta tyttö nousee ylös ja alkaa huutamaan. Emppu juoksee sängylleni ja hyppää siihen mahalteen ja karjuu että mun pitäs painua vittuun. "Nyt se on kiinni pelkuri." sanon hymyillen jolloin Emppu nousee istumaan ja näyttää mulle keskaria. "Kaikella rakkaudella." Tyttö kuiskaa ja virnistää perään. Pidän läppäriä hetken sylissäni kunnes nostan sen siihen pöydälle ja nyrpistän nenääni toiselle. 

Säpsähdän ääneen joka kuuluu alakerrasta. Emppu kalpenee heti ennenkuin ehdin edes suustani avata. "Se on varmaan Nuutti. Se hyppää yleensä ikkunalaudalle kun haluaa sisälle." sanon Empulle huvittuneena. "Sun kissas on kamala. Rakentakaa joku kissanluukku." Emppu inahtaa ja mä nousen ylös sängyltä. "Toi leffa on komedia joten katso sitä kun minä päästän mirrin sisälle." sanon ja juoksen portaat alas kuuntelematta tytön vastausta. Emppu on kamalan säikky nyt kun mun vanhemmatkaan ei oo kotona. Ne on lähteny viikonlopuksi työmatkalle joten oon Empun kanssa kahdestaan täällä. Kävelen ovelle ja vilkaisen ikkunalautaa jossa ei kumminkaan näy mitään. Kurtistan kulmiani ja avaan sitten oven ja katson lautaa. Valkoinen lumi oli peittänyt maan ja ikkunalaudat ja mä erotin kyllä Nuuttin tassun jäljet lumen seasta. Se on varmaan sitten jatkanut matkaansa kun ovea ei heti avattu. Huokaan hiljaa ja suljen oven ja sitten kävelen keittiöön ottaen pari siideriä kaapista. Näin ainakin Emppu rauhottuu hetkeksi. Kävelen takaisin yläkertaan ja katson huvittuneena tyttöä joka on kääriytynyt peiton alle. 

Olen juuri saamassa unen kunnes Emppu potkaisee mua selkään. Tipahdan lattialle enkä oikeen ehdi reagoida mitenkään asiaan. Nousen kiukkiusesti ylös siitä ja katson naista murhaavasti. "Mä nukun reunassa." Päätän ja kömmin sitten sinne reunaan ja Emppu raottelee unisena silmiään. "Anteeksi. Mä oon tämmönen jonka vieressä ei kannata nukkua." Tyttö mutisee unisena ja hymyilee kömpelösti. Mumahdan unisena ja käännän toiselle selkäni ja painaudun viileää seinää vasten. Hetken jo luulen että saan nukuttua mutta Emppu alkaa taas vinkumaan. "Am, älä koske mun jalkoihin." Tyttö inisee jolloin mulla alkaa pikkuhiljaa menemään hermot. "En mä ees kosketa sua." Tiuskaisen. Vastalausetta ei kumminkaan tule jolloin nousen istumaan ja kiljaisen kun näen jalkapäässä epämääräisen möykyn. Nappaan tyynyn ja alan hakkaamaan möykkyä sillä. Pari lyöntiä osuu kohteeseen mutta sitten se katoaa kuin tuhka tuuleen. "Valot!" Emppu parkaisee ja sytytän samantien valot huoneeseen. "Rauhotu hei." Kuiskaan ja vedän tärisevän tytön halaukseeni. Ei hajuakaan mikä se oli mutta sen mä tiedän että tässä talossa on joku muukin kuin me. En ymmärrä miten mä yhtäkkiä näin rauhalliseksi aloin. Emppu tärisee kuin joku hullu jolloin halailen tyttö rauhoittavasti. Mun pitää kertoa sille että pakko on mennä katsomaan mitä tuolla on. Emppu vaan itkee etten mä saa jättää sitä yksin.  Pureskelen huultani ja koitan miettiä vaihtoehtoja. 

Silittelen Empun hiuksia varovasti ja varmistan vielä neljännen kerran että toinen nukkuu. Sitten lasken Empun sängylle ja peittelen toisen. "Ei oo hätää." Kuiskaan vielä kerran. Nappaan sitten suoristusrautani käteeni ja koitan että se on kuuma. Jos joku täällä on niin se ei ainakaan koske muhun jos isken sitä kuumalla suoristusraudalla. Ei mull muutakaan puolustusvälinettä huoneessa ollut. Alan sitten ensimmäisenä tarkastaa mun huonetta. Sängyn alusen,kaapit, laatikot ja jopa pienet lipastot minne ei mitenkään mahtuis piiloututmaan. Ei täällä ole enää ketään. Kävelen huoneeni ulkopuolelle ja suljen sen ja lukitsen avaimella. Sujautan avaimen taskuuni ja lähden kävelemään käytävää pitkin. Onneksi meidän talo ei kumminkaan niin iso ollut, että pitäisi kömytä koko talo ,että löytäisi jonkun. Ensimmäiseksi menen vessaan ja tönäisen oven auki ja varaudun heti hyökkäykseen mutta ketään ei näy,jos totta puhutaan mä pelkäsin kuolakseni mutta vaihtoehtoja ei ollut. Katson sitten taas käytävään ja siirryn toiseen huoneeseen. Kirjastohuoneeseen. Potkaisen oven auki mutta sieltäkään kukaan ei hyökkää kimppuuni. Koitan sormellani suoristusrautaani ja se on yhä tulikuuma - onneksi. Jatkan sitten matkaani alakertaa kohti.

Olen pian tutkinut koko talon läpikotaisin. Ei jälkeäkään kenestäkään. Ulko ovi oli lukossa kuten aina ja mitään ikkunoita ei ollu rikottu. Ei tänne mitenkään kukaan olisi voinut tulla. Lasken suoristusraudan pois rintakehäni läheltä ja lähden kävelemään yläkertaan päin. Portaikon puolessa välissä kumminkin pysähdyn kun tunnen kamalaa huimausta. Oksennus meinaa karata suustani ja kuuma aalto raastaa koko kehoani. Verta. Sitä oli portaikossa vaikka kuinka paljon. Seuraan varovasti silmälläni verivanaa ja kun saavun verivanan loppupäähän en voi uskoa silmiäni. Ajatukseni huutavat mutta suustani ei lähde minkäänlaista ääntä. Nuutti. Sen tassut oli revittu pois kissan kehosta ja pää retkotti metrinpäässä lopusta ruumiista. Polvistun portaikkoon ja kyyneleet alkavat valua poskiani pitkin. "Nuutti." Ikten nyt ääneen. 

Suruni ei kestä kumminkaan kauaa kun kuulen omasta huoneestani tömähdyksen. Mikä muu tahansa tilanne olisi ollutkin- tietäisin että Emppu tipahti sängyltä. Sitä en uskonut nyt. Juoksen täyttävauhtia ovelle ja alan rämppäämään sitä. Lukossa.. Kaivan nopeasti avaimen taskustani ja täristen koitan saada avaimen sopimaan lukkoon. Pian ovi naksahtaa auki ja astun huoneeseen pelon valtaamana. Se mitä olin pääni sisällä kuvitellut noin viisisekunttia sitten ei mitenkään vastannut näkyyn minkä näin nyt. Se oli kymmenen kertaa pahempi. Emppu makasi lattialla päättömänä ja hänen ruumiiseensa oli iskettu moneen kertaan jollain terä esineellä.Verisiä käden jälkiä oli sängyllä ja seinissä, joku oli rikkonut yövaloni ja se oli nyt sirpaleina lattialla. Verta oli myös paljon läppärini päällä ja... ja... sitä oli kaikkialla! Juoksen Empun luokse ja hädissäni kaivan puhelinta taskustani. Painan vihreän luurin pohjaan kunnes huomaan sen. Puhelimeni tippuu maahan. Se tuijotti minua peilin kautta nurkasta. Erotan sen juuri ja juuri sen verisestä katseesta ja tuosta mielipuolisesta hymystä. Se tuijotti suoraa minua. Käännyn mutta hahmo pysyy nurkassa ja hymyilee minulle mielipuolisesti. Sen silmän ympärykset olivat mustat. Se vaan tuijotti. Ei räpsyttänyt silmiään yhtään eikä muuttanut ilmettään miksikään. Sen poskille oli viilletty hymy. Hymy joka sai ihokarvani pystyyn. En pystynyt liikkumaan. Tuijotin vain sitä hahmoa sanaakaan sanomatta. "Nuku.... vain." Hahmon suusta pääsevät sanat jolloin tajuan sen. Tuo on henkilö jota Emppu pelkäsi yli kaiken. Sehän on satua? Ei se ole totta. "Jeff.." En ehdi edes sanoa tuon nimeä loppuun kun olio hyökkää kimppuuni mielipuoli hymy huulillaani. Veitsen se painaa kaulalleni ja tuijottaa minua lasittuneella katseellani. "Nuku vaan." Se kuiskaa ja tunnen kuinka puukon terä alkaa painautua kaulaani vasten. En uskalla nielaista ja hetken jo luulen että kuolen kunnes muistan suoristusraudan kädessäni. Huitaisen sillä henkilöä jolloin se katoaa päältäni ja veitsi tipahtaa maahan. Nappaan veitsen käteeni ja hyökkään olion kimppuun ja alan hakkamaan toista veitsen kanssa. Verta lentää päälleni ja kiljun kuolemaa. Samassa tunnen valon kohdistuvan kasvoihini ja poliisi osoittaa minua aseella. "Pudota ase!" Polisi huutaa jolloin kasvoilleni tulee helpottunut hymy. "Se on täällä, mutta mä tapoin sen!" Huudan ja katson poliisia joka käskee minun pudottaa veitsi. Pudotan veitsen maahan ja alan nauramaan. "Katsokaa. Mä tapoin sen. Se on totta!" Kiljun ja käännän sitten katseeni alapuolelleni. En näe sitä. En näe Jeff'iä. Näen vain Empun verisen ruumini alapuolellani.

- Salla -