Mikä ei tapa,tekee sinusta vahvemman
Hän istui yksin portaikolla ja katseli maata joka oli
muuttunut yön aikana loskaksi. Eilen vielä pihalla oli kaunis valkoinen lumi
mutta tänään se oli muuttunut yhtä paljon kuin hänen mielensäkin. Ajatukset
eivät tahtoneet hänen hyväksyä onnellista tunnetta. Ajatukset tahtoivat hänen
luovuttavan ja vaipuvan pois. Kukaan ei välitä. Siltä hänestä tuntui. Kaikki
vihaavat häntä ja hänen onnellaan ei ole mitään merkitystä. Onko hän
oikeassa? Onko järkeä enää jäädä tänne
maanpäälle kun tuntuu että kaikki on menetetty? Ajatus katkeaa kun pihaan ajaa
auto ja auton kyydistä nousee ylös tyttö. Vaaleahiuksinen neiti nousee
portaikosta ja luo kasvoilleen hymyn joka voisi peittää kaiken surun. Tämä toinen tyttö joka nousi autosta. Häntä
kutsutaan Fary’ksi. Fary näkee tämän
vaaleahiuksisen naisen hymyn läpi. Kun tytöt seisovat vastakkain Fary kietoo
kätensä tämän vaaleahiuksisen tytön ympärille ja puristaa tiukasti. Fary haluaa
tytön tietävän kuinka tärkeä tämä tälle on. ”Sä voit kertoa mulle kaiken, mä
oon aina sun tukenas.” Fary kuiskaa naisen korvaan ja painaa hellän suudelman
toisen poskelle. ”Mä autan sua.” Fary kuiskaa mutta vaaleahiuksinen on jo
vajonnut kyyneliin.
Seuraavana aamuna olo tila on parempi mutta tuska silti raastaa
mieltä. Mitä jos tämä neiti menettää kaiken ketkä ovat hänen ympärillään? Mitä
jos kaiken tämän jälkeen hän kumminkin jää yksin? Sellaiset ajatukset hänen päässään
pyörivät. Tänään pitäisi kumminkin
nousta ylös ja jaksaa seuraavaan päivään. Jaksaa tämä päivä ohi. Fary on jo
herännyt ja meikkaa iloisesti vessassa kun vaaleahiuksinen makaa sängyssä. ”Hyppää
nyt ylös jo!” Fary huudahtaa naurahtaen heleästi ja käy vähän ravistelemassa ystäväänsä.
Kerrankin oikea hymynpoikanen käy tytön huulilla. Oliko se hetken ilon
tunnetta? Sitä voisi uskoa jo.
Kello on liikkunut jo rajusti eteenpäin ja nyt tämä
vaaleahiuksinen tyttö istuu kaupungissa ja mutustelee vasta ostettua
leipäänsä. Edessä istuu nyt myös tyttö
mutta eri. Tyttö näyttää väsyneeltä ja tämän tukka on repsahtanut silmien
päälle. Vaaleahiuksinen on onnistunut huijaamaan toista tyttöä hetken mutta
sitten kaikki vain paljastui yhdessä lauseessa. ”Mitäs mä, ihan hyvää.” Oli
vaaleahiuksinen sanonut. Tämä toinen tyttö oli nimeltään Sandra. Sandra näki
myös ystävänsä läpi. Hän oli huolissaan ja kauhuissaan. Sanoilla hän koitti
toista auttaa ja teoilla lohduttaa mutta kaikki tuntuu niin hyödyttömältä. Ei
Sandra tähän voinut vaikuttaa paljoa. Hän vain tuki ystäväänsä ja koitti saada
toisen ajatukset muualle mutta se ei tahtonut onnistua. Hän vain halusi hänen hymyilevän aidosti. Ei
sellaista hymyä joka pakotetaan esille tuskan kautta. Sandra halusi aidon hymyn
joka saa hänen ystävänsä ymmärtämään kuinka ainutlaatuinen tämä on. Kuinka
tärkeä tämä yksi tyttö on maailmalle ja kuinka hän huomaa vielä että kaikki
paine ja stressi alkaa kadota. Sandra vaan halusi hänen onneaan.
Kun vaaleahiuksinen makaa taas yksin huoneessaan hänen
ajatuksensa lähtevät juoksemaan. Hän on turha, hyödytön. Näin hän ajattelee
vaikkei saisikaan. ”En mä jaksa.” Sanat karkaavat ensimmäistä kertaa toisen
suusta ja itkun puuska tulee perässä.
Hän repii tukkaansa ja huutaa apua mutta kukaan ei ole kuulemassa. Hän
haluaa vain pois. Tuska on hiipinyt koko kehoon ja itsensä tuhoaminen tuntuu
vain parhaalta vaihtoehdolta. Sitten katse kohdistuu valokuviin jotka on
kiinnitetty seinälle tarkoin ajatellen. Kuvissa tämä vaaleahiuksinen on
ystäviensä kanssa, perheensä kanssa, Kaikkien rakkaiden kanssa. Yhdessä kuvassa
vaaleahiuksinen seisoo Sandran kanssa ulkona ja he ovat kohottaneet pirtelöt
ilmaan. Se oli kamalan hyvä muisto! Se hetki tuo pienen ilon sisälle. Yhdessä
kuvassa hän on toisen ystävänsä kanssa. He ovat juomassa kahvia ja irvistävät
kameralle. Tämänkin on pakko olla hyvä muisto sillä kamera näyttää iloiset
kasvot. On monia kuvia myös tytöstä ja
tämän siskosta. Kuvat ovat hullutelukuvia ja ne ovat otettu ikuisuus sitten
mutta ne ovat silti arvokkaita. Kuvat myös muistuttavat tytölle miten tämän
sisko tosiaan välittää ja kaipaa toista.
Jokaisella kuvalla on oma merkityksensä. Jokainen kuva tuo pienen ilon
tunteen sisimpään. Joka ikinen kuva merkitsee tälle tytölle jotain. Kuvassa
olevat ihmiset haluavat muistuttaa tälle vaaleahiuksiselle tytölle ettei toinen
ole yksin asioidensa kanssa. Häntä
tuetaan ja häntä rakastetaan. Vaikka elämä tuntuu joskus potkivan nämä ihmiset
ovat luvanneet auttaa kaikki paremmin. Ja niin he yrittävätkin tehdä. Yksi kuva
pistää silmään oikeassa laidassa. Siinä hän halaa poikaa jota rakastaa. Vai
rakastaako sittenkään? Sitä hän ei voi päättää samassa sekunnilla. Antaa ajan
mennä ja antaa asioiden mennä miten menee. Rakkauden kyllä huomaa pian ja
tunteet alkavat selventyä jos niin haluaa. On myös toinen kuva jossa on tämä
vaaleahiuksinen tyttö ja eräs toinen mustahiuksinen neiti. He nojaavat
toisiinsa. Tästä tytöstä vaaleahiuskinen tyttö välittää hirmuisen paljon ja
samoin tämä tummatukkainen tyttö välittää ystävästään. Hänen pitäisi tietää
että kaikki järjestyy ajan kanssa. Tällä hetkellä saattaa olla erittäin vaikeaa
mutta antaa ajan kulua ja katsoa miten käy. Jos tuntuu jokin tehdä oikealta se
ei ole enään kuin tehtävä. Vaaleahiuskinen alkaa tajuta pian jotain. Häntä
rakastetaan suunnattoman paljon. Hän on todella tärkeä myös tälle maailmalle.
Hän osaa asioita ja on ainutlaatuinen. Ystävät ja perhe tukevat häntä. Kaikki
hänen rakkaansa tukevat häntä ja haluavat tytölle hyvän olon. Tuska alkaa
pikkuhiljaa laskeutua . Vaaleahiuskinen ymmärtää nyt hiukan paremmin. Hän tulee
pärjäämään.Hän tulee jaksamaan. Mikä ei tapa sinua tekee sinusta vahvemman.
- Salla -