Mikä ei tapa sinua tekee sinusta vahvemman

Mikä ei tapa,tekee sinusta vahvemman

Hän istui yksin portaikolla ja katseli maata joka oli muuttunut yön aikana loskaksi. Eilen vielä pihalla oli kaunis valkoinen lumi mutta tänään se oli muuttunut yhtä paljon kuin hänen mielensäkin. Ajatukset eivät tahtoneet hänen hyväksyä onnellista tunnetta. Ajatukset tahtoivat hänen luovuttavan ja vaipuvan pois. Kukaan ei välitä. Siltä hänestä tuntui. Kaikki vihaavat häntä ja hänen onnellaan ei ole mitään merkitystä. Onko hän oikeassa?  Onko järkeä enää jäädä tänne maanpäälle kun tuntuu että kaikki on menetetty? Ajatus katkeaa kun pihaan ajaa auto ja auton kyydistä nousee ylös tyttö. Vaaleahiuksinen neiti nousee portaikosta ja luo kasvoilleen hymyn joka voisi peittää kaiken surun.  Tämä toinen tyttö joka nousi autosta. Häntä kutsutaan Fary’ksi.  Fary näkee tämän vaaleahiuksisen naisen hymyn läpi. Kun tytöt seisovat vastakkain Fary kietoo kätensä tämän vaaleahiuksisen tytön ympärille ja puristaa tiukasti. Fary haluaa tytön tietävän kuinka tärkeä tämä tälle on. ”Sä voit kertoa mulle kaiken, mä oon aina sun tukenas.” Fary kuiskaa naisen korvaan ja painaa hellän suudelman toisen poskelle. ”Mä autan sua.” Fary kuiskaa mutta vaaleahiuksinen on jo vajonnut kyyneliin.

Seuraavana aamuna olo tila on parempi mutta tuska silti raastaa mieltä. Mitä jos tämä neiti menettää kaiken ketkä ovat hänen ympärillään? Mitä jos kaiken tämän jälkeen hän kumminkin jää yksin?  Sellaiset ajatukset hänen päässään pyörivät.  Tänään pitäisi kumminkin nousta ylös ja jaksaa seuraavaan päivään. Jaksaa tämä päivä ohi. Fary on jo herännyt ja meikkaa iloisesti vessassa kun vaaleahiuksinen makaa sängyssä. ”Hyppää nyt ylös jo!” Fary huudahtaa naurahtaen heleästi ja käy vähän ravistelemassa ystäväänsä. Kerrankin oikea hymynpoikanen käy tytön huulilla. Oliko se hetken ilon tunnetta? Sitä voisi uskoa jo.

Kello on liikkunut jo rajusti eteenpäin ja nyt tämä vaaleahiuksinen tyttö istuu kaupungissa ja mutustelee vasta ostettua leipäänsä.  Edessä istuu nyt myös tyttö mutta eri. Tyttö näyttää väsyneeltä ja tämän tukka on repsahtanut silmien päälle. Vaaleahiuksinen on onnistunut huijaamaan toista tyttöä hetken mutta sitten kaikki vain paljastui yhdessä lauseessa. ”Mitäs mä, ihan hyvää.” Oli vaaleahiuksinen sanonut. Tämä toinen tyttö oli nimeltään Sandra. Sandra näki myös ystävänsä läpi. Hän oli huolissaan ja kauhuissaan. Sanoilla hän koitti toista auttaa ja teoilla lohduttaa mutta kaikki tuntuu niin hyödyttömältä. Ei Sandra tähän voinut vaikuttaa paljoa. Hän vain tuki ystäväänsä ja koitti saada toisen ajatukset muualle mutta se ei tahtonut onnistua.  Hän vain halusi hänen hymyilevän aidosti. Ei sellaista hymyä joka pakotetaan esille tuskan kautta. Sandra halusi aidon hymyn joka saa hänen ystävänsä ymmärtämään kuinka ainutlaatuinen tämä on. Kuinka tärkeä tämä yksi tyttö on maailmalle ja kuinka hän huomaa vielä että kaikki paine ja stressi alkaa kadota. Sandra vaan halusi hänen onneaan.

Kun vaaleahiuksinen makaa taas yksin huoneessaan hänen ajatuksensa lähtevät juoksemaan. Hän on turha, hyödytön. Näin hän ajattelee vaikkei saisikaan. ”En mä jaksa.” Sanat karkaavat ensimmäistä kertaa toisen suusta ja itkun puuska tulee perässä.  Hän repii tukkaansa ja huutaa apua mutta kukaan ei ole kuulemassa. Hän haluaa vain pois. Tuska on hiipinyt koko kehoon ja itsensä tuhoaminen tuntuu vain parhaalta vaihtoehdolta. Sitten katse kohdistuu valokuviin jotka on kiinnitetty seinälle tarkoin ajatellen. Kuvissa tämä vaaleahiuksinen on ystäviensä kanssa, perheensä kanssa, Kaikkien rakkaiden kanssa. Yhdessä kuvassa vaaleahiuksinen seisoo Sandran kanssa ulkona ja he ovat kohottaneet pirtelöt ilmaan. Se oli kamalan hyvä muisto! Se hetki tuo pienen ilon sisälle. Yhdessä kuvassa hän on toisen ystävänsä kanssa. He ovat juomassa kahvia ja irvistävät kameralle. Tämänkin on pakko olla hyvä muisto sillä kamera näyttää iloiset kasvot.  On monia kuvia myös tytöstä ja tämän siskosta. Kuvat ovat hullutelukuvia ja ne ovat otettu ikuisuus sitten mutta ne ovat silti arvokkaita. Kuvat myös muistuttavat tytölle miten tämän sisko tosiaan välittää ja kaipaa toista.  Jokaisella kuvalla on oma merkityksensä. Jokainen kuva tuo pienen ilon tunteen sisimpään. Joka ikinen kuva merkitsee tälle tytölle jotain. Kuvassa olevat ihmiset haluavat muistuttaa tälle vaaleahiuksiselle tytölle ettei toinen ole yksin asioidensa kanssa.  Häntä tuetaan ja häntä rakastetaan. Vaikka elämä tuntuu joskus potkivan nämä ihmiset ovat luvanneet auttaa kaikki paremmin. Ja niin he yrittävätkin tehdä. Yksi kuva pistää silmään oikeassa laidassa. Siinä hän halaa poikaa jota rakastaa. Vai rakastaako sittenkään? Sitä hän ei voi päättää samassa sekunnilla. Antaa ajan mennä ja antaa asioiden mennä miten menee. Rakkauden kyllä huomaa pian ja tunteet alkavat selventyä jos niin haluaa.  On myös toinen kuva jossa on tämä vaaleahiuksinen tyttö ja eräs toinen mustahiuksinen neiti. He nojaavat toisiinsa. Tästä tytöstä vaaleahiuskinen tyttö välittää hirmuisen paljon ja samoin tämä tummatukkainen tyttö välittää ystävästään. Hänen pitäisi tietää että kaikki järjestyy ajan kanssa. Tällä hetkellä saattaa olla erittäin vaikeaa mutta antaa ajan kulua ja katsoa miten käy. Jos tuntuu jokin tehdä oikealta se ei ole enään kuin tehtävä. Vaaleahiuskinen alkaa tajuta pian jotain. Häntä rakastetaan suunnattoman paljon. Hän on todella tärkeä myös tälle maailmalle. Hän osaa asioita ja on ainutlaatuinen. Ystävät ja perhe tukevat häntä. Kaikki hänen rakkaansa tukevat häntä ja haluavat tytölle hyvän olon. Tuska alkaa pikkuhiljaa laskeutua . Vaaleahiuskinen ymmärtää nyt hiukan paremmin. Hän tulee pärjäämään.Hän tulee jaksamaan. Mikä ei tapa sinua tekee sinusta vahvemman.

- Salla - 

Naps, olet kuollut

 Naps, olet kuollut

”Saatanan akka!” Se karjaisee ja kaataa minut uudestaan maahan. Verta valuu suupielestäni ja samoin nenästäni.  ”Etkö parempaan pysty! Vitun lesbo!” Kuulen äänen ja saan taas kengänkärjestä iskun silmääni. Kyyneliä valuu lumiselle maalle ja ne sekoittuvat siinä veren kanssa.  Vielä yksi isku ja sitten kaikki hiljenevät. En kuule ääntäkään. Uskallan avata silmäni ja huomaan makaavani valkoisella lumelle yksin. Pyyhkäisen suutani ja vilkaisen veristä kättäni. Kyllä ne täällä oli. Enää niistä ei kumminkaan näy jälkeäkään. Painan käteni rinnalleni ja huohotan hiljaisesti. En minä voi mennä tämänäköisenä kotiin. Puraisen huultani ja katson jäätynyttä järveä. Nousen ylös varovaisesti ja pakostakin tuskainen ilme käy kasvoillani. Pyyhin mustat lyhyet hiukset piponi alle ja linkutan järvelle. Istahdan jään reunalle ja katselen sitä pienesti hymyillen. Järvi ei ollut vielä kunnolla jäätynyt täältä sivusta. Nappaan kiven käteeni ja isken sen jäähän jolloin jää alkaa halkeilla. Isken pari kertaa perään ja pian jäätä on lähtenyt sopivan verran. Otan hanskat pois kädestäni ja kastelen käteni ja painan sitten märät käteni huulilleni. Pyyhin verta pois leuastani ja nenästä. En mä voi tämänäköisenä kotiin mennä. Ainakin sain kasvojani putsattua. Kumarrun sitten tutkailemaan peilikuvaani ja nyrpistän nenääni. En pidä kasvoistani. Ne on liian pyöreät ja näytän joltain kahdeksan -vuotiaalta vaikka olen melkein kahdeksantoista. Huokaan hiljaisesti ja säpsähdän kun kuulen ääntä takaani. En ehdi katsomaan vain joku tarttuu minua takaraivosta kiinni ja painaa pääni veden alle. Yritän kirkua mutta sitten tajuan että näin happi vain loppuu. Pian pääni nostetaan ylös vedestä mutta en ehdi haukata edes happea kun se työnnetään jo takaisin. Valtava kylmyys valtaa kehoni ja tuntuu siltä että pääni joutuisi puristuksiin rauta aidan väliin. Yritän hakata henkilöä joka minua pitää mutta en ylety käsilläni edes koskettamaan häntä. Happi alkaa loppua. ”Lopeta jo!” Tytön ääni sanoo nauraen mutta hiukan huolestuneena. Käsi ei irtoa. Pysyn veden alla. Pian joku vetää minut takaisin pinnalle, mutta tuntuu siltä kuin keuhkoni olisivat täynnä vettä. ”Vittu.” Kuulen pojan äänen ja samassa käsi irtoaa minusta. Kaadun maahan ja pääni uppoaa taas veden alle. Yritän liikuttaa epätoivoisesti kättäni että pääsisin ylös mutta turhaan. Kädessäni ei ole tarpeeksi voimaa. Kylmä vesi alkaa virrata keuhkoihini ja se pistelee joka ikistä ruumiin osaani. Silmäni eivät enää suostu edes sulkeutumaan. Ne jättivät minut…  ne jättivät minut hukkumaan. Tuska on pian ohi.

- Salla -

Runo pitkästä aikaa

Heippaaaa :3

Ei ollakkaan pitkänä aikaan Katan kanssa kirjoteltu tänne. Kata on laiska syyttäkää sitä. Pakkohan tänne on joskus jonkinlaista kirjottaa joten mä väsäsin tossa runon ja nyt mä voisin sen tänne laittaa:D Oikeestaan tein sen runon Hennalle ko se halusi synttäri lahjaksi söpön ja surullisen runon joten mä sille semmosen koitin kirjottaa (;

Silmät kiiluen hän kertoo toiselle rakkauden,

Huulet pehmeät hymyyn kaartuvan.

Kehuja hän rakkaalleen luettelee ja lumoavaa hymyä peittelee.

Vaikka naisen huulilla on hymy suloinen,

silti tuskan aallokossa hän tepastelee.

Kasvot kyyneleiden peitossa

arvet ranteita koristavat.
Tyttö tuntee vielä tuskan sen,
tuskan saman kuin eilisen.

Lämmin kosketus saa hänet palaamaan,
takaisin tähän maailmaan.
Lämmin suudelma huulille painautuu ja
tuskan aallokko pois kantautuu.
Tuska ja pelko lamaantuu,
nyt onni tunteista vahvin on.
"Älä luovuta." Kuiskaa korvaan hän.
Hymy huulille kantautuu
samalla tuskan aallokko lamaantuu.

- Salla -