Ready to die

" You are in pain. Take your life, take your life with cocaine. But I am who I am. So I do what I can, when I can. But I can't really do a damn thing."

 Pieni, sairas hymy leveää kasvoilleni. Pidän kädessäni sitä pientä putkiloa, jonka sisällä on minun rakasta. Käteni tärisevät hieman, kun katson hauikseeni sidottua mustaa narua. Hymyilen innoissani ja tökkään terävän neulan käden tarkasti harkittuun kohtaan. Tunnen kuinka hyvä olo valtaa minut. Tiputan neulan maahan ja huokaan helpottuneena. Tämä tunne on ihana. Ei ole tätä ihanampaa tunnetta. Nojaan seinään tyytyväisenä. Katseeni on tyhjä. Ulkopuolisen mielestä tämä näyttäisi idiootilta, mutta ei tämä ole. Heillä ei ole kokemusta tästä. Tämä on ihanaa. Taivaallista. Haluaisin pysyä tässä tunteessa ikuisesti.

"So fine this day. All your problems has gone away. But tomorrow, when you wake up. All your problems are back to stay."

Hätkähdän hereille siitä samasta paikasta, jolle muistaakseni eilen jäin. Tärisen hieman ja katson lattialla olevaa piikkia. Siellä ei ole jäljellä tippaakaan. Suustani kuuluu hiljainen, panikoiva inahdus. Se loppui! Nostan katseeni sotkuiseen kämppään. Astioita on pöydillä, lattia on pölyssä, laseja on rikki, seinällä on likaa… Jopa vaatteeni ovat likaiset. Nousen seisomaan hieman horjahtaen ja juoksen laatikon luokse. Avaan sen. Ei yhtään mitään! Paniikki alkaa valtaamaan mieleni. Rahojakaan ei enää ole. Nostan katseeni lipaston yläpuolella olevaan peiliin. Haisen pahalle, hampaani ovat likaiset, hiukseni ovat rasvaiset ja sekaiset.. Naamani on turmeltu. Puoliksi kiinni turvonneet silmäni kostuvat ja ryntään takaisin sohvalle. Tässäkin on likatahroja. Minä olen tämän itse aiheuttanut. Kaikki on minun syytäni. Omaa syytäni.

"Now it's too late, too late to live. Only heaven loves you now. So love it back for once. Just once."

Niiskaisen ja parkaisen taas. Kaikki on menetetty. En edes enää tiedä, olenko hengissä, vai en. Olen ihan sekaisin. Puren lujaa alahuultani ja nousen ylös, mutta jalkani pettävät. En ole edes pitkään aikaan syönyt, saatikka juonut. Muuta kuin viinaa. Sekin vain kuivattaa kehoa! Vai kuivattaako? Heitän raivoissani viinapullon seinään. Huudahdan vihaisena ja läsähdän sohvalle. Ovelta kuuluu pimpotus. Kurtistan kulmiani ja nousen seisomaan. Kävelen ovelle ja avaan sen, vaikka olenkin räjähtäneen näköinen. "Haluaako setä ostaa…", joku pikkupoika kerkeää ylipirteänä sanoa. "En! En halua enää mitään!" parkaisen ja paiskaan oven pojan nenän edestä kiinni. Valun maahan istumaan ovea pitkin. Painan silmäni kiinni. Heräänkö tästä enää? Silmäni tuntuvat raskailta. "Vihaan sinua. Olet meille pelkkää ilmaa. Olet turha. Pilaat elämäni!" Nuo lauseet pyörivät päässäni. Niitä minulle on kerrottu. Kukaan ei enää rakasta minua. En halua herätä enää uuteen, kauheaan aamuun. Soisiko Jumala minulle sen kunnian? Antaako Jumala minulle anteeksi?

"Now it's too late, too late to live. And my conscience killing me. So am I alive. But I'm not free."

- Kata